15.5.10
By:Antti
Rantaelämää sekä maiseman vaihtoa. Nyt ollaan Muinessa ja kohta jo Saigonissa.
Eilinen päivä meni hyvin pitkälti peruskuvioita noudattaen. Aamiaisen jälkeen läksimme rannalla, missä makasimme noin viisi tuntia. Tämän jälkeen herkullinen lounas ja pesulle. Pakkasimme kamat valmiiksi, koska aamusta olisi lähtö jo 08.30. Illalla syömään jälleen hyvin ja suhteellisen aikaisin nukkumaan. Päivässä ei ollut mitään erityistä, mutta rentouduttua tuli senkin edestä.
Tänään nousimme ajoissa ylös, jotta olisimme varmasti valmiita 8.30, jolloin dösän pitäisi tulla meidät noukkimaan hotellilta. Heh, eihän se mennytkään niin. Huoneemme puhelin soi hieman ennen kahdeksaa, kun Annika oli vielä suihkussa. Lähtö olisikin nyt jo eli äkkiä ulos. Meidän pitää kävellä toimistolle!! Ei mitään tietoa toimiston sijainnista, mutta onneksi toimiston täti oli meitä alhaalla vastassa ja matka oli todella lyhyt. Kulman taakse, missä bussi venasikin meitä jo. Olimme nähtävästi vikat kyydissä.
Matka meni rattoisasti jälleen makuuasennossa kirjaa lukien sekä musiikkia kuunnellen. Muinessa meidät jälleen jätettiin aivan liian kauas alueesta, jolle olisimme halunneet mennä. Onneksi löysimme hyvän ja halvan majapaikan. Täällä piti olla langaton netti, mutta sekin näköjään oli vedätystä.Ryöstämme naapurin netin, ei kiva. Onneksi vain kaksi yötä ja sitten pois.
Lounaan jälkeen kävelimme rannalle. Matka oli yllättävän pitkä, jotain kolme kilometriä. Rannalle olisi päässyt nopeammin, mutta joka paikkaan oli rakennettu resortti tms. ja läpi kulku kielletty. Ranta oli aivan syvältä. Todella paljon roskia, likaista vettä sekä vielä enemmän shaibaa vedessä. En oikeasti tajua, että onko näillä niin vaikeata heittää roskat roskikseen?!?! Näköjään on!
Makasimme rannalla pari tuntia ja läksimme takaisin kämpille. Tämä ilta menee kaiketi huomista suunnitellessa. Pitäisi lähteä hiekkadyyneille paahtamaan..hip hei!
Muine ei ole missään nimessä rantalomakohde! Välttäkää ja suunnatkaa ennemmin Nha Trang !! Ja huomenna voi olla majapaikan vaihto taas tiedossa, jos tämä luvattu langaton verkko ei ala toimimaan.
Ei toimi verkko, mutta emme vaihda paikkaa. Kyllä sen kaksi yötä tuossa selviää.
Looking for inspiration for your next trip?
Read much more about Vietnam on the KILROY travels website

