Viikko on pitkä aika. Ainakin Kiinassa. Tuon ajan vietimme Hong Kongissa ja saavuttuamme takaisin yliopistosaarelle Guangzhou'hun koko saaren kohtalaisen hyväkuntoiset tiet oli revitty ylös ja osa oli saanut jo uuden pinnoitteen. Viime ajat ollaan sitten treenaillessa haisteltu maaleja ja muita myrkkyjä kiinalaisten työläisten uurastaessa viimeisiä kiriviikkoja ennen Aasian Kisoja. Myös saaren läpi ja yli menevä silta saa viimeisinä viikkoina uuden maalin...sillan koko on sitä luokkaa että Suomessa vastaavaan työhön menisi vähintään puoli vuotta eikä kahta viikkoa niin kuin Kantonissa. Tarkoitus oli jorista vähän Hong Kongista. Ollut viime ajat kiirettä Yhdysvaltojen nettikurssien kanssa joten päivitys on jäänyt vähemmälle mutta tätä juttua kirjoitellaan nyt sitten Bangkokista käsin, mutta se onkin toinen tarina se.
Hong Kong on Guangzhousta ainoastaan parin tunnin junamatkan päässä. Myös bussilla ja laivalla pääsee suoraan ja halvimmalla Shenzheniin ja siitä kävellen rajan yli Hong Kongin puolelle metroasemalle. Olimme perinteiseen tapaan myöhään liikenteessä ja varasimme hostellin "backbacker-helvetin" Chunking Mansionin pikkuveljen Mirador Mansionin nurkkaluukusta. Siellä viihdyimme muutaman päivän ja loppuajan Hong Kong Islandin puolelta Causeway Bayltä. Siellä viihdyimme huomattavasti paremmin. Hong Kong on Guangzhouhun verrattuna halpa ostoskaupunki jos haluaa ehtaa tavaraa eikä "aitoja" Dolce&Gabbanan boksereita Emporio Armanin ja Calvin Kleinin logoilla varustettuina. Kiinan kansallispäivää juhlittiin Hong Kongissa puolen tunnin ilotulitusshow'lla, jonka aikana taivaalle ladattiin useampikin riisikulhollinen ruutia. Enemmän viihdettä tarjosikin länsimaalainen äijä, joka treenasi uutuutta hohtavan kameransa käyttöä. Meinasinkin jo viiden minuutin jälkeen suositella ukolle siirtymistä vanhan ajan kertakäyttökameroihin. Myös emäntä vieressä selvästi häpeili ukkonsa uutta harrastusta ja useamman kerran sammuttikin miehensä kameran, mutta harjoitus tekee mestarin.
Seuraavana päivänä valloitimme yhden Hong Kongin korkeimmista vuorista, yli 400 metrin korkeuteen nousevan Lion's Rockin. Carita tosin jäi perusleiriin kun meikäläinen uhmasi luonnon lakeja runttaamalla loppuun asti - ja ilman lisähappea. Alaspäin tullessa jouduimme apinajoukon ryöstämiksi, tosin vielä ei tarvitse ottaa vakuutusyhtiöön yhteyttä kun joukiolle jäi ryöstöpalkkioina ainoastaan banaaninkuoret.
Tuo nousu hieman painoi seuraavana aamuna kun piti lähteä Tai Po'hon vetämään kauden avauskilpailu Ulfenbon neljännesmara. Metroasemalla näimme taas kuinka pieni maailma on kun tapasimme Yhdysvaltojen Georgian Kennesaw'sta kotoisin olevan lentokapteenin joka oli myös menossa kilpailemaan. Itsekin on pari kertaa tullut kyseisessä kaupungissa vierailtua erään kaverini luona. Kilpailunumeroon paikalliset olivat kastaneet etunimeni uuteen uskon ja juoksinkin kilpailun etunimellä Hung.
Olin päättänyt olla rehkimättä turhaan kilpailussa ja päätin juosta pääjoukon mukana jos pysyn ja lopussa kiristää vauhtia. Taktiikka onnistui hyvin ja kolme kilometriä ennen maalia kiristin vauhtia ja muut jäivät minuutin verran. Kilpailu oli hongkongilaisittain varsin hyvätasoinen. Kilpailun kakkonen oli maan juoksun ykköstykki ja triathlonin kolminkertainen olympiaedustaja Daniel Lee. Ja kolmanneksi sijoittui Ivan Lo, myöskin edustustriathlonisti. Lee on myös tulossa Guangzhou'hun Aasian Kisoihin, missä hän puolustaa edellisten kisojen hopeaa. Lo sen sijaan kertoi olevansa varamiehenä. Molemmilla jannuilla myös taustavoimat ja sponsorit kunnossa, bongasin Leen kuvan seuraavana päivänä paikallisen supermarketin virvoitusjuomahyllyltä jääteepullon kyljestä. Ivanin kanssa vedin treenin pari päivää kisan jälkeen ja hän esitteli minulle hieman Hong Kong Sports Instituten tiloja. Rahaa kuulemma syynätään urheilulle hirveästi ja kapasiteettia löytyisi mutta valmentajien taso ei kuulemma ole häävi, mistä kertovat myös tilastot: seitsemän miljoonaa ihmistä ja historian saatossa kaksi olympiamitalia. Joten ei Suomessa kaikki ihan surkeasti ole. Myös isot yhtiöt sponsoroivat juoksukilpailuja massiivisesti. Kilpailun voitosta sain pääpalkintona parisängyn. Mietin jo hetken isomman matkalaukun ostoa mutta päätin lopulta luovuttaa sängyn kolmanneksi sijoittuneelle Ivanille. Hänen perheensä omistaa useamman huonekalukaupan Hong Kongissa. Yksi vaihtoehto olisi ollut lykätä sänky johonkin puiston nurkkaan ja majoittua siellä ensi kerralla kun suunta on Hong Kongiin.
Pari päivää ennen loman loppua päätimme käväistä myös päivä retkellä "Idän Las Vegasissa" Macaossa. Vettä satoi ja tuuli. Keli oli kuin Missourissa marraskuun lopussa. Lämmintä tosin oli. Mitä Macaosta jäi käteen? Ei paljoa mitään, mutta silmään jäi silmätulehdus ja loppuajan näytimmekin sitten aivan narkkareilta silmien hohtaessa punaisuuttaan. Macaossa oli muutama upea kasino mutta Las Vegas on Las Vegas. Macao torneineen muistutti enemmänkin syksyistä Tamperetta Näsinneuloineen.
Hong Kongissa sen sijaan riittäisi näkemistä vielä useammallekin keikalle. Victoria Peak kuuluu ehdottomasti kaikkien listalle paikkoina missä on käytävä. Ja pieni kuntoilu Victoria Peakin ympäri tarjoaa mahtavat näköalat myös ympäröiviin suuntiin. Toinen paikka missä on käytävä Hong Kongissa on Happy Valleyn laukkarata. Tunnelma ja rata ovat loistavia ja vanhaa hyvää brittiläistä hevoskilpailuhenkeä oli vieläkin havaittavissa. Myös pelaaminen on helppoa ja meikäläinenkin vanhana hevosmiehenä pääsin muutaman dollarin voitolles kahdesta pelaamastani lähdöstä vaikka aurinkolasien ja silmätulehduksen läpi tuskin näin edes tippauskuponkiakaan. Siellä sitä pällisteltiin lähtöjä iltakymmeneltä aurinkolasit silmillä euron pelikupongit kädessä kuin olisi isokin patu.
Seuraavan kerran suunta on Hong Kongiin jo kuukauden päästä kun uusi kilpailu odottelee nurkan takana. Mutta sitä ennen kirjoitellaan vielä Guangzhoun, Bangkokin, Kuala Lumpurin ja Singaporen asioilla.
Aki
Looking for inspiration for your next trip?
Read much more about Aasia on the KILROY travels website


Tomi Hyvin sitä näköjään pysyy huippu-urheilijakin vaihdon aikana kunnossa kun peset olympiatason honkkareita! Mikäs oli aika?
Aki Aika oli tasan 34 min. Kyllä täällä kunnossa pysyy kun jaksaa vaan aktiivisesti ulkoilla. Kiinassa kuitenkin urheilu on arvossaan ja esimerkiksi yliopistoihin, töihin ym. hakiessa saa lisäpisteitä urheilusuorituksista joten treenipaikat ainakin joltain osin on kunnossa..