Heippa!

On tässä taas vähän aikaa vierähtänyt esseetä kirjoittaessa, mutta nyt se on palautettu ja lisää hommia ei ole tiedossa ihan hetkeen! ole! sen kunniaksi kävin kaverin kanssa kaakaolla jewellery-tunnin jälkeen ja huomenna mennään hierontaan ja meidän lempiravintolaan stellenboschissa: libanonilaiseen! Olen siis erinomaisella tuulella.

Viime viikko oli aika kurja, koska amerikkalainen kämppikseni denver heräsi keskiviikkoaamuna ylähuuli ja puoli poskea turvonneena. Hammaslääkäri sitten sanoi, että etuhampaasta on lähtenyt infektio leviämään, ja jos sitä ei leikata, se tuhoaa koko luurakenteen denverin kasvoista ja leviää lopulta silmiin ja aivoihin. Leikkaus piti tehdä mahdollisimman pian, ja sitten jännitettiin koko loppu viikko, että pitääkö Denverin lentää samantien takaisin Amerikkaan vai kokeilla paikallista terveydenhuoltoa. Matkavakuutuskaan kun ei kata noin isoa summaa hammashoitokustannuksia. Infektio oli lähtöisin bakteerista, joka oli jotenkin päässyt hampaaseen denverin kaatuessa yhdeksänvuotiaana. Ehkä epätodennäiköisin ja epäonnisin juttu ikinä, että se lähti leviämään ja vielä täällä. Mutta perjantaina denver meni leikkaukseen täällä ihan paniikissa tottakai. Edellinen asiakas oli vielä tullut ulos ilman yhtään ylähammasta verta valuen. Onneksi alakerran vahtimestarinainen suostui kuskaamaan lääkäriin ja takaisin kaikkina päivinä. Ja denverin leikkaus meni oikein hyvin. kolmen kuukauden päästä pitää vaan käydä uudestaan ja silloin ne vaihtaa etuhampaan implanttiin, jonka pitäisi olla ihan samanlainen kuin normaalihammas. Loppu hyvin kaikki hyvin siis.

Viime lauantaina saatiin viimein rahhattua itsemme Biggin hanssa hiking-reissulle. oltiin niin ylpeitä itsestämme ja lähdettiin vielä aikaisin kotiin edellisenä iltana sen takia. Siellä me sitten reippaina ollaan international officen edessä kello yhdeksän muutaman muun kanssa, ja ovessa on vaan lappu, että peruutettu. Kaikkia ärsytti sen verran, että lähdettiin sitten sillä n.kymmenen hengen porukalla Stellenboschin vuorille, vaikka alkuperäinen reissu piti olla jossain hienossa luonnonpuistossa. Mutta voi elämä, onneksi se alkuperäinen rankaksi luokiteltu reissu oli peruttu! Me oltiin kuolla, voi sitä hien määrää. Kuntosali on lepoa vuorelle kiipeämiseen verrattuna. Ei siinä paljon muuta voinut ajatella, kun että luojan lykky ei lähdetty minnekään tequila-partyihin edellisenä iltana!;) Mutta oli se kyllä hienot maisemat ylhäältä, tosin oli vähän huono sää. Hyvällä säällä pitäisi näkyä ihan pöytävuorelle ja merelle asti. Se on vaan, että jotenkin sitä oletti, että kiivetään vuoren huipulle ja se on sit siinä. Mutta kun pääsee huipulle, huomaa, että tossahan on vasta korkeampi huippu vieressä. Ja tätä jatkuu aina kun luulee saavuttaneensa jotakin! jo on pirua. Hauskaa se kyllä silti oli. Tosin muilla meni ehkä vähän hermot, kun meillä oli ehkä muita enemmän tarve ruokataukoihin...:) Noh, tajusin nyt, että en halua patikoida isoissa ryhmissä. Ihmisellä pitää olla oikeus taukoihin ja omaan tahtiin.

Sunnuntain jouduin istumaan neljän seinän sisällä ja raapustamaan esseetäni. Se oli aika harmillista, koska Biggi ja Sigrid vuokrasivat hassujen raskalaisten poikien kanssa auton ja kävivät monissa kivoissa paikoissa. Niille oli vielä käynyt niin Afrikka-juttu, kun yhtäkkiä tiellä oli ollut lauma jotain apinoita tai gorilloja, joiden väistämistä oli pitänyt hetki odottaa. Mutta auto oli vielä maanantain, joten tungin itseni mukaan, vaikka en varsinaisesti mahtunut autoon. Mutta voi sitä vapauden tunnetta maassa, jossa ei ole julkista liikennettä! Niin sitä vaan pystyi ajamaan ihan minne vaan, eikä tarvinnut odottaa, että joku muu järkkää jotain valmiiksi.

Olen tässä koittanut tunnustella itsestäni merkkejä kulttuurishokista. Tällä viikolla on kyllä ollut sellaisia hetkiä, jolloin tuntuu, että kaikki on pielessä. ne menee onneksi pian ohi. Varsinkin, kun on valittanut putkeen kymmenestä asiasta ja Biggi alkaa huutaa "hälyytys, hälyytys kultturishokki!";) Hetkeäkään en ole kuitenkaan ajatellut, että haluaisin olla missään muualla kuin täällä. Alan kehittää täällä uutta afrikkalaista persoonallisuuttani, joka on paljon rennompi ja vähemmän stressaava kuin normaali minäni. Muuta vaihtoehtoa ei ole: vaihtarina täytyy hyväksyä olevansa vähän "tyhmä" koko ajan. Ja tosiasia on, ettei englanti ole lähellekään paikallisten tasoa eikä sille asialle voi mitään. Koulutöiden tekemiseen menee pidempään kuin kotona ja on noloa palauttaa essee, joka voi olla täynnä kielioppivirheitä. Perfektionistin sisälläni on siis vaan annettava periksi ja hyvä niin. Ehkä palaan kotiin onnellisempana.=) TIA This is africa. Kaiken ei kuulukaan toimia kuten kotona.

Muuten olen edistynyt hyvin esimerkiksi kadulla kävelemisessä. Osaan jo aika luonnostaan väistää vastaantulijan jalkakäytävällä vasemmalta puolelta, joka vähentää yhteentörmäyksiä aikalailla. En myöskään meinaa enää jäädä auton alle joka kerta kun ylitän katua! se on erittäin positiivista tottakai.=) Ajamaan en kyllä todellakaan suostu.

Koulu menee muuten aika tavallisesti. laulettiin mutten tänään isiXhosassa kaikille kalliolaisille tuttua Tshotsholozaa, joka on vähän niin kuin eteälä-afrikan epävirallinen kansallislaulu! Lisäksi ollaan Sigridin kanssa otettu tukeva englannin kurssi, jota keskenämme kutsumme English for dummies. Siellä kuitenkin tosi hauskaa, joten se oli hyvä juttu. ja opitaankin! sääli vaan, että joudun vähän pulittamaan siitä ylimäärästä, mutta eiköhän se siitä. Olen nimittäin päätynyt siihen, että huono englantini on jo vaaraksi kanssaeläjilleni kuten denverille, jonka englannin kielen taito on ollu kovassa laskussa viime aikoina. Se on todella meidän kolmen urpon huonoa vaikutusta! Denverin äitikään ei ollut enää ymmärtänyt mitään, kun Denverin englanti oli niin huonoa... Ja mä olen onnistunut tartuttamaaan mun nolon suomalaisen he-she his-her virheeni Biggille ja Sigridille, vaikka en kyllä ymmärrä miten se on mahdollista! joka tapauksessa nyt ne saattaa sekoilla näiden sanojen kanssa, vaikka ihan sama juttu pitäisi olla saksassa ja englannissa. Se on vaan meidän suomalaisten oudossa kielessä vaan yksi hän-sana. English for dummies on siis todella tarpeeseen.

Kayamandin kanssa olin muuten jo melkein luovuttamassa, kun tuntui, että koko vapaaehtoishomma on vaan luotu tuomaan meille hyvä omatunto, ei oikeasti auttamaan. En mä yhtenä iltapäiväkerhon miljoonasta vapaaehtoisesta kyllä maailmaa pelasta. Ja viime viikolla meidän piti opettaa englantia, mutta mikä minä nyt olen kenellekään englantia opettamaan! Mutta nyt viime keskiviikkona tilanne oli ihan toinen ja sain ne ehkä jopa hoksaamaan jotain. Käytiin läpi prosenttilaskua, mutta annettu moniste oli aivan liian vaikea lapsille. Suurimman osan ajasta yritin vaan selittää, että 50% on aina puolet kaikesta, enkä tiedä tajusiko ne lopulta sittenkään. Mutta voi sen yhdenkin tytön onnellista ilmettä, kun se tajusi, että tosi vaikean näköisten laskujen laskeminen voi olla ihan helppoa. Esim. 0,12345 kertaa 10000 onkin tosi helppo lasku. Sitten ne ihan innoissan muutteli koko lopun paperin desimaalit prosenteiksi. Jee, tosin toivottavasti tää matikka osuus oli tässä, paljon pidemmälle ei tän vapaaehtoisen älli ( ja muisti: mikä se jakokulma olikaan?) riitä. Kuitenkin en tiedä kuka meidän tehtävät suunnittelee (varmaan amerikkalaiset luokkakoordinaattorit), mutta ei niissä ole mitään järkeä, jos penskat ei edes tiedä, mikä on prosentti!Taidan joka tapauksessa jatkaa Kaymandia valittamatta.

Mutta nyt menen kyllä nukkumaan. Kello on jo 12 ja lupasin lähteä kuntosalille Sigridin ja Andrean kanssa 8.45 (tappo aikasin siis). Kommentoikaa taas! Mulla menee siis oikein hyvin, ainoa vaan, että toivoisin keksiväni jostain myös enemmän paikallsia kavereita. Se ei vaan ole ihan niin helppoa. Mutta ihanan VAPAAviikonlopun viettoon! jes!

Arvostele tämä blogimerkintä

Looking for inspiration for your next trip?

Read much more about Etelä-Afrikka on the KILROY travels website

Lue lisää