Moi moi moi,

Pitaa kai jatkaa tuosta, mihin swakopmundissa jain. Siella siis kokeilimme seuraavana paivana uutta harrastusta:sandboarding. Siis hiekkadyyneilla tullaan alas lumilaudalla tai pahvinpalalla niin kuin pulkkamaessa. Muut oli oikeastaan enemman kiinnostuneita siita aluksi, mutta ajattelin nyt itsekin menna mukaan, vaikka olin varma, etta olen ehka historian huonoin sandboardaaja. Mutta ei se niin vaikeaa ollut, mutta vauhti onkin paljon hitaampi kuin lumilautailussa. Olimme siis kuuluisalla dyyni numero 7:lla, joka on namibian isoimpia. Dyynit oli kylla tosi hienot! Ja hassu puoli on, etta ollaan ihan lahella ranikkoa. Tama on 1 kolmesta paikasta maailmassa, jossa valtameri ja aavikko ovat vierekkain. Se johtuu kylman atlantin virtauksista, joiden takia pilvia ja sadetta ei muodostu. Hassulta se joka tapauksessa naytti.

Oltiin lahes koko aika vaan alhaalla, kiivettiin vahan ylospain ja siotten tultiin alas. Vain eksperttime itavaltalainen sigrid tuli alas koko ajan dyynin huipulta. Aika mestari. Ja makin kokeilin lumilautaa, ja kerran kupsahdin jopa parstalleni. Oli kylla hiekkaa joka paikassa: naamassa, vaatteiden alla... Oli kylla hauskaa! Nyt on vahan into, etta voisi Suomessa oikeasti opetella laskettelemaan. Lopuksi rohkaisin mieleni ja tulin alas dyynin huipulta. Super hiitaasti ja tauko aina kolmen metrin valein mut kuitenkin! Ihan hauskaa, kun tulee kokeiltua kaikkea uutta.

Illalla yritimme viela sigridin ja andrean kanssa loytaa ravintolan, mutta yhden ravintolan ovella esimerkiksi oli semmoinen tappelu, etta sigrid meinasi lentaa ulosheitettavan jaban mukana kadulle. Ei menty kylla sinne. Mut joo. Taman jalkeiset kaksi paiva olivat ehka matkan ikavimmat, koska tuntui, etta kaikki alkoi taas menna pieleen. Intercape-bussi, joka andrean ja mun oli tarkoitus ottaa pe 26.11 olikin myyty loppuun. Se olisi joka tapauksessa jo ollut aivan liian myohaan, etta oltaisiin ehditty nahda mitaan botswanasta. Mitaan busseja ei ollut aikaisemmin, ja emme halunneet lahtea liftamaan. Sigrid aloittaa myos nyt joulukuun alussa vapaaehtoisen tyoharjoittelun Kapkaupungin Reilun kaupan yhdistyksessa. Sigrid naki tosi ison vaivan, etta sai ne otamaan hanet, mutta sen seurauksena sen taytyi lahtea jo hyvissa ajoin kapkaupunkiin. Sigridin matkustussuunnitelmat jai aika lyhyeksi. Olin itsekin hyvin harmissani siita, koska sigrid on kuunnon reppumatkaaja ja andrea missaan tapausessa ei. Niinpa vain kaikki ihan varmimmat ja mukavimmmat matkustusvaihtoehdot tuli enaa kysymykseen nyt kun meita oli enaa kaksi. Sigridin kanssa oltaisi varmaan jotenkin paasty minibustakseilla botswanaan, mutta en halua tehda mitaan, mika mika ei olis ok myos andrealle. Ehka olisin tarvinnut sigridin rohkeutta siihen touhuun itsekin, varsinkin nyt kun on passi ja koko omaisuus mukana.

Saavuimme siten iltapaivalla takaisin windhoekiin, mutta aivan liian myohaan, vaikka yrtimme olla nopeita. Kavimme turisti-infossa ja parissa matkatoimistossa, mutta sitten ne jo menivat kiinni. Saimme kuulla vain erittain huonoja uutisia. Kaikki bussit viktoria putousten suuntaan oli kummallisesti taynna. Koko homma oli taysin toivoton. Olin varma, etta meidan taytyy vaan unohtaa koko juttu, haaskata paluuliput ja ottaa sigridin kanssa bussi kapkaupunkiin. Olin varma, ettei me loydeta mitaan tapaa paasta viktoriaputouksille, varsinkaan silla tavalla, etta mut tai varsinkaan andrean sais sen tekemaan. Se oli masentavaa. Onhan kotona internet ja oma ilmainen sanky, mutta sita samaa tassa nyt on tehty nelja kuukautta. Otimme lopulta ison riskin ja emme menneet bussiin vaan jaimme ilman tietoa mistaan windhoekiin. Se ei ole todellakaan kiinnostava paikka olla jumissa ikuisesti;). Sekavin tuntein palasime biggin ja janinan kanssa hostellille. Aamulla he heittivat meidat keskustaan ja lahtivat. Omillamme oltiin. Botswanan osuus oli jo lopullisesti hylatty, mut jos edes ehdittaisiin viktoriaputouksille ajoissa edes nahdaksemme ne ennen lentoa, joka meila oli jo ollut kuukausia. Homma tuntui taysin toivottomalta. Lopulta huonoista ja kalliista vaihtoehdoista valitsimme lennon. Toinen vaihtoehto olisi ollut yksityinen taksi, joka olisi ajanut meidat 300e:lla ensin pohjoisnamibiassa sijaitsevaan etosha parkiin ja sita kautta namibian karjessa olevaan kaupunkiin, joka on jo todella lahella viktoriaputouksia. Kolme paivaa ajamista vahintaan 8 tuntia per paiva. Ei ehka olisi ollut kovin turvallista senkaan puolesta, koska kylla keta vaan kuljettajaa jossain vaiheessa alkaa vasyttaa. Niimpa ostimme lennot ja meille jai kaytettavaksi windhoekissa torstai melkein kokonaan seka perjantai, joloin lensimme illalla johannesburgiin. money money, silla kai ne ongelmat aina ratkeaa.

Vaikka windhoek ei ollut tuntunut meista ollenkaan kiinnostavalta paikalta, mutta yhtakkia kaikki oli kivaa. Lennot oli yli alkuperaisen budjetin, mutta kuitenkin ihan ok uuden budjetin varjossa. Se oli ehdottomasti paras vaihtoehto. Nautittiin kahdesta paivastamme winhoekissa todella paljon ja otettiin rennosti. Koko kaupunki muuttui helpotuksen valossa todella kiinnostavaksi ja alettiin innolla kiertaa museoita. Mun niin pitaisi haveta yleissivistymattomyyttani. En kylla tieda mistaan mitaan. Etela-afrikasta luin paljon etukateen, mutta namibiasta en tieda paljon mitaan. Kavimme museossa, joka kasitteli maan historiaa ja siella meika tollottaa kuvia martti ahtisaaresta saapumassa windhoekin kentalle tukemaan namibian itsenaisyytta. Ja suomen lippu museon seinalla. Ja samaa olikin sitten joka matkaoppaassa, joita selasin museon jalkeen. Kylla isa ja aiti, tyttarenne ei todella tiennyt tatakaan ja kylla, joku voi vaan olla nain yleissivistymaton ja kylla, jos lukisi lehtia, ei tassakaan tilanteessa tarvitsisi olla. ;) Mutta joo, museo oli kiinnostava, mutta enemman olisi varmast olisi saanut irti, jos olisi todella jotain yleissivistyksellista pohjaa historiasta johon voisi faktat liittaa.

Sainkin paljon enemman irti namibian kulttureja kasittelevasta museosta (joka oli muuten sekin pystyssa suomen suurlahetyston tuella). Olin jo huomanut windhoekin katukuvassa todella kummallisiin varikkasiin mekkoihin pukeutuvia naisia. he olivat kuin suoraan pudonneet keskiajalta. Varikas kangas, pitka helma ja pitkat hihat. Lisaksi paassa ihmeellinen hattu, jossa on otsalla kaksi totteroa kuin sarvet. mahtaa niilla naisilla olla kuuma helteessa. Sain lopulta kuulla, etta nama naiset ovat herero-heimon naisia, ja he pukeutuvat kuten viktorian aikaiset lahetyssaarnaajat, jotka tulivat namibiaan ja sanoivat, etta on epasiveellista kulkea rinnat paljaana. Toinen heimo, johon tormasimme, oli himbat, joiden naiset moivat katutorilla koruja. he olivat edelleen rinnat paljaana, mutta paljon koruja ja hiukset vahan niinkuin rastoilla, mutta jotenkin sileampia. Luin myos matkaoppaasta, etta he oljyavat ihonsa ja iho todella pysyy tosi nuorekkaana. Ostimme heilta joka tapatuksessa koruja. Herero-naisista mulla ei valitettavasti ole kuvaa, kun ei vaan mitenkaan kehdannut pyytaa. Museossa mieleeni jai todella kiinnostava kommetti himba-heimolta, taas liittyen tahan lepiaiheeseeni uskonto. He sanoivat "Kristityt tulivat mutta monelle meista on vaikeaa kasittaa, miksi jeesus kristus vaati meilta niin monia muutoksia siita, mihin me olemme tottuneet. He vaativat meita uskomaan ja luottamaan johonkin, jota emme voi edes nahda. Monet meista haluavat mieluummin elaa silla tavalla, joka on meille tuttu. On myos hammentavaa, etta monet ihmiset myos sanovat olevansa kristittyja, mutteivat silti ela silla tavalla, kuin lahetyssaarnaajat meille opettivat. Se on hammentavaa".

Taytyy kuitenkin sanoa, etta vaika olen tehnyt ison esseen Suomessa ja nyt kaynyt museossa, en vielakaan tajua tuota afrikan heimojen ja kielten rakennetta. Se on niin monimutkainen. Mutta olin ainakin vahan enmman mukana. Ja en ole tajunnut etta bushmen/san ovat edellen elossa. Ne on ne, jotka ovat maalanneet niita kivikautisia luolamaalauksia. Se on muuten yksi harmillinen juttu, joka taitaa jaada talla reissulla nakematta. Harmittaa, mutta kaikkea ei voi saada, ja edes 5 kk ei riita afrikalle. Joka tapauksessa, niin euroopalaista, etta kun bushmen loydettiin, eurooppalaiset tietty ajatteli, etta nama ihmiset ovat jaaneet jalkeen evoluutiosta. Myohemmin sopusointua luonnon kanssa ja heidan elamantapaansa alettiin arvostaa. Kukaan ei kuitenkaan enaa ela perinteisen tavan mukaan nykypaivana, mutta on heita silti tavallaan olemassa. Turistinahtavyytena ainakin.

Mutta vietimme siis pari tosi rentoa paivaa windhoekissa. Se taisi olla ihan tarpeeseen. Nukuimme paljon ja olimme kohtalaisen hyodyttomia ison osan aikaa. Torstai-iltanakin vaan aanitimme suomenkielisia fraaseja andrean puhelimeen, jotta andrea voi opetella ne. Perjantai-illalla lentomme viimein lahti windhoekin naurettavan pienelta kentalta. Koko touhussa ei ollut palon modernia tekniikka nahty, mutta viimein oltiin koneessa. Boarding-virkailijakin sanoi, kun kysyimme lentoamme, etta odottakaa ja ensin huolehdin tasta kapkaupungin lennosta ja sitten aloitan teidan kanssanne. Ja missaan ei tietenkaan lue oikean lennon tietoja. Mutta joo, koneessa viimein oltiin eika lentoemannilla ollut edes virka-asuja. Se oli hassua, mutta johannesburgiin paadyttiin eika yo kentalla ollut ollenkaan niin paha kuin pelkasin. Lentokentta oli tosi iso ja oikein turvallinen.Keksimme ilmaisia huveja kaymalla katsomassa saapuvien ihmisten kohtaamista: haleja ja huolestuneita eestaaskavelyita, jos omaa tuttua ei heti kuulunut. Meilla alkoi olla ihan kiire aikataulu, kun seuraavassa terminaalissa olikin jo lisaa saapuvia lentoja tulossa. Lopulta saapuvat lennot loppui ja andrea nukkui vahan kun ma luin kirjaa. Mua ei nukuttanut, vaikka oli kylla turvallista kun vaikka kuinka montaa siivoojaa ymparilla koko ajan, mutta meilla oli kuitenkin koko omaisuus siina. Aamulla lento viimein lahti viktoriaputouksille.

Kentta oli vielakin pinempi ja hyva kun naki, mihin koko kone laskeutui. Huomasimme heti kentalla, etta nyt ollaan viimein saavuttu "oikeeseen afrikkaan", jota emme varsinaisesti ole loytaneet Etela-afrikasta tai namibiasta. Kentta oli alkukantainen, oli kuuma, ja afrikkalainen lauluryhma lauloi kentan ovensuussa. Emme loytaneet omaa kuljettajaamme hostellilta, mutta lopulta epaselvyys jotenkin selvisi ja paasimme perille. Viisumeidenkaan kanssa ei ollut ongelmia, vaikka vanhojen kolonialistimaiden kansalaisille voidaan valilla olla hankalia. Mun kohdallahan ongelmaa tuskin olisi ollut. Victoria falls city oli pieni kuin mika mutta tuntuu kuin olisimme viidakossa. Niin vihreaa ja maapera on punainen. Ja kuuma on. Hostelli oli muuten tosi mukava, mutta omistaja yritti myyda meille heti kalliita aktivitetteja ennen kun edes sisaan ehdittiin. Siita arsyytyneina ostimme nyt aktiviteettimme muualta. Arsyttaa kun joku olettaa, etta tyhmille turisteille 100 e sinne tanne ei oo mitaan. Todellakin on. Olimme aika vasyneita ja nalkaisia ja lahdimme kaupukiin. Se oli pieni hyvin koyhanoloinen kyla, mutta arsyttavaksi sen teki miljoonat perassa juoksevat kauppiaat, jotka ei millaan usko eita. Andrealla meni hermot ja se huusi niille, etta etteks te tajua, etta te vaan arsytatte meita ja me ei todellakaan osteta mitaan. Ei silti auttanut. Ja ei ne edes myy mitaan kiinnostavaa. kaikki samoja kiviveistoksia, joita ma en todellakaan halua tai rupea kantamaan.

Lopulta pakenimme kauppiaita luksushotelliin, jossa oli myos pari halpaketjun raflaa, jossa soimme. Takaisin otimme taksin ja yllatykseksemme taksikuski oli nainen. Hanen kanssaan oli todella kiinnostava jutella. Kuuden lapsen isoaiti (ja han siis hoitaa niita paivat), joka meni lian aikaisin naimisiin, ja nyt ainoa milla saa rahaa, on taksikusina. Onneksi sai riittavasti rahaa ja mahdollisuuden ajaa ajokortin.

Tanaan kavimme siis viktoriapuouksilla ja se oli kylla vaikuttavaa. Ihan mahtavaa! Mutta nyt internetkahvila menee kiinni, joten olen lirissa. meidan on lisaksi viela saatava andrea jotenkin kotiin taalta, koska ihan paras juttu ikina, me vaihdomme andrean kengat (vanhat ja likaiset niken lenkkarit, jotka kuulemma viela haisi sikana) simbabwen vanhoihin seteleihin. hahaa. Paras kauppa ikina. andrea olis jattany kengat tanne joka tapauksessa.

Ja Pirita, joka kysyit neuvoja stellenboschiin! Jos laitat mulle sahkopostiosoitteesi, niin voin laittaa vinkkeja ajan kanssa! en pysty vastaamaan blogiviestin kautta! toivotavasti luet taman!

Moikka kaikille!

Hanna

Arvostele tämä blogimerkintä

Looking for inspiration for your next trip?

Read much more about Zimbabwe on the KILROY travels website

Lue lisää