Huomio! Seuraa tietoisku. Nykypäivän fu-turistia ei enää pahimmissakaan voyeurismipäissään pysäytä ainakaan originaalin matkailutarjonnan puute. Elintasoetuoikeuksissaan paineleville samsonauteille politrikkailun aiheuttamista sosiaalisista ongelmista on tullut kolmannessa maailmassa nähtävyys - ilmiö nimeltään köyhyysturismi: seikkailumatkoja slummien sekä muiden prolehuudien läpi kehitysmaissa.
Rio de Janeirossa eriarvoisuuden kohtaamisesta elinkeinonsa tekevien, paikoin ihan vastuullistenkin matkanjärjestäjien rinnalle on syntynyt lieveilmiönä jos jonkinmoista vedättäjää ja lipan alle panijaa, joiden ainoana intressinä ovat gringojen lämisköissä lojuvat realit. Madventures suositteleekin painokkaasti karttamaan moiset ukkoflindan kaupittelijat. Kuten kuvausmatkallakin saatiin todettua, mm. Rion (ja koko Latinalaisen Amerikan) isoimmassa favelassa, Rocinhassa, lensi läpän lisäksi ilmassa myös tiuhaa lyijyä. Raskasmetalli voi päätyä kuumottavimmissa skenaarioissa reissuruunan kaaliin tylyksi matkamuistoksi, jos heiluu väärässä seurassa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että näissäkin urbaaneissa ground zeroissa vallitsee omat kirjoittamattomat sääntönsä. Ei ole polle-pääliköiden etujen mukaista aiheuttaa turhaa hämminkiä non-lokaalien kanssa, sillä siitä seuraa lähes poikkeuksetta suhteettoman kovaa voimankäyttöä tropa de eliten, Rion asiaan vannoutuneen jeparien erikoisyksikön, piipuista.
Madventures peräänkuuluttaa taasen kerran tervettä järkeä; osoita kunnioitusta lokaaleja kohtaan, ja saat vähän vaihdossa takaisin. Jos lähdet nostamaan karmaa velaksi, on mahdollista, että alkajaisiksi sinkkiarkut lähtevät ulosottoon.
Looking for inspiration for your next trip?
Read much more about Brasilia on the KILROY travels website

