Burjatian tasavallassa kohtaamamme Dashi-Dorjo Itigelov ei ole ainoa jo aikoja sitten kuollut buddhalainen munkki, joka ei vieläkään ole mädäntynyt. Vaikka Itigelovin maallisen jäämistön kunto onkin aivan omaa luokkaansa buddhalaisten muumioiden kirjossa, tunnetaan muitakin bhikkhuja, jotka ovat onnistuneet pitämään itsensä loistavassa kondiksessa vielä aktiiviuransa jälkeenkin.

Siinä missä esimerkiksi Egyptin farao Ramses II:lla oli takanaan järkkymätön tiimi aikansa huippukirurgeja, jotka huolellisesti poistivat vainajalta pehmeät sisäelimet ja antoivat asianmukaisia mätänemistä hidastavia hoitoja, saavuttivat nämä buddhalaiset kokovartaloreliikit transsendentaalisen olemuksensa yksin, ilman erityistä jälkikäsittelyä. Näitä timanttiruumita löytyy ympäri Aasiaa ja Japanissa erityisesti Yamagatan prefektuurissa, jossa harjoittajat tunnetaan sokushinbutsuina, eräänlaisina elävinä buddhina.

Burjatiassa meille kerrottiin seuraavanlainen tarina: kun Itigelov aavisteli oman kuolemansa lähestyvän, hän pyysi muita lamoja aloittamaan hautajaisvalmistelut. Koska Itigelov oli vielä selkeästi elossa, lamat olivat vastahakoisia mestarin pyyntöä kohtaan ja vasta kun tämä oli aloittanut viimeisen meditaationsa yksin, he liittyivät Itigelovin seuraksi. Pian sen jälkeen Itigelovin hengitys lakkasi, raportoivat lamat.

Sokushinbutsut sen sijaan aloittavat valmistautumisen kuolemaansa jo viisi ja puoli vuotta etukäteen - mitä voidaan pitää eräänlaisena ylimpänä harjoituksena niissä buddhalaisissa koulukunnissa, joissa valaistuminen pyritään saavuttamaan fyysisen rankaisun kautta. Tavallaan tämä nimenomainen vuosia kestävä viimeinen matka voidaan nähdä itsemurhana, mutta depsiminen tuskin on harjoituksen itsetarkoitus, vaikka se siihen päättyykin.

Kun sokushinbutsuksi aikova munkki tuntee aikansa koittaneen, aloittaa hän ensimmäisen kolmesta tuhat päivää kestävästä vaiheesta, jonka tarkoituksena on riuduttaa kehoa paremmin säilyväksi. Tänä aikana ruokavalio koostuu enää pähkinöistä ja siemenistä jotka yhdessä kovien fyysisten harjoitteiden poistavat kehosta kaiken ylimääräisen, helposti mätänevän rasvan. Toiset tuhat päivää einekset rajoittuvat enää juuriin ja kaarnoihin, ja luurankomainen, nesteistä kuivunut keho siirtyy sisäisiin harjoitteisiin. Toisen vaiheen loppupuolella munkki alkaa juomaan urushipuusta tehtyä teetä, joka muistuttaa ominaisuuksiltaan lakkaa. Se kyllästää ruumiin myrkyillään, ja oksentelu ja lisääntynyt virtsaaminen kuivattavat kehoa entisestään.

Lopuksi, aloittaakseen viimeisen tuhat päivää kestävän vaiheen, munkki siirtyy lootusasentoon meditoimaan (kapselihotellia puolet pienempään) suljettuun kivihautaan, jonne ilma pääsee vain pienen bambunoksan kautta. Haudasta munkki voi soittaa kelloa viestiäkseen olevansa vielä elossa ja sinä aamuna kun kello ei enää soi, tilkitään ilmareikä ja kammio jätetään rauhaan kunnes tuhannen päivän kuluttua tarkastetaan, onko munkista tullut elävä buddha, sokushinbutsu.

Temppelien lokikirjoista tiedetään, että vain murto-osa kokelaista lopulta onnistui tavoitteessaan. Epäonnistuneitakin kunnioitettiin suuresti ja heidän kiven sisästä löydetyt jäänteensä haudattiin uudestaan. Nykyään Japanissa tiedetään parikymmentä säilynyttä sokushinbutsua, joista vanhimmat ovat 1300-luvulta. Yksi viimeisimmistä, Tetsuryou-kai (1815-1877), löytyy Nangakuji-temppelistä Tsuruokasta. Hämmästyttävää kyllä, japanilaiset itse eivät ole erityisen tietoisia muumioistaan ja temppelit joissa näitä ruumiita säilytetään, ovat kaukana turistien suosimista poluista. Madventures suosittelee perehtymään näihin uskon ja harjoituksen todellisiin överöitsijöihin paikan päällä ja hiljentymään hetkeksi - maailma on loputtoman hämmästyttävä.

Jatketaan seuraavana vuosikymmenenä, over and out!

Arvostele tämä blogimerkintä

Looking for inspiration for your next trip?

Read much more about Japani on the KILROY travels website

Lue lisää