Shibam on eittämättä yksi hämyimmistä kaupungeista, jossa olemme kuunaan visiteeranneet. Mestaa, jossa jengiä on budjaillut jo viimeiset pari tuhatta vuotta ja jossa vieläkin majailee noin 7000 ihmistä, ei turhaan tituleerata aavikon Manhattaniksi. Moni matkaaja on kuitannut tönöt pelkkänä kangastuksena - epäusko valtaa kokeneimmankin beduiinin, kun edessä nousevat jopa 16-kerroksiset, mudasta ja tiilistä satoja vuosia sitten bygatut pilvenpiirtäjät.
Toisin kuin Angkor Watia, tätä maailmanperintökohdetta ei todellakaan voi sanoa ruuhkaiseksi. Turistien olemattomuudesta pitävät osaltaan huolen useiden ulkoministeröiden kumoittavat matkustustiedotteet sekä transportaation niukkuus. Siispä diippeydessään mitä täydellisin paikka Madventuresille keskipäivän kuumuuden välttelyyn varjoisilla kujasokkeloilla.
Ajattomuudestaan huolimatta Shibam on kaikkea muuta kuin pystyyn depsinyt ulkoilmamuseo: kapoiset kadut täyttyvät skoleknigojaan roudaavista skideistä, vuohista, aaseista ja vuosituhansia aavikkorosvoja koukuttaneiden suitsukkeiden tuoksusta. Matkamies voi hoitaa rohtunutta kurkkuaan maailman parhaalla hunajalla, Wadi Du'anin kullalla, ja kadota unenomaiseen kangastukseen, joka sattuukin olemaan totta. Onneksi näin, sillä ilman vuosisatoja jatkunutta jokapäiväistä elämää kaupunki olisi hävinnyt jo aikoja sitten kuin leija Saharaan. Beduiinien myllytyksiltä suojaa antavia bytinkejä on nimittäin kuositettava alituiseen asukkaiden toimesta, vaikka paikalliset tsilarit duuninsa särmästi hoitavatkin.
Illan tullen kiivettiin viereiselle kukkulalle keittelemään römpsällä teetä ja katselemaan auringonlaskua. Näkymät ja tunnelma paukkivat maailman kermaluokkaan. Muistolle antaa oman värinsä muutamaa kuukautta myöhemmin tullut uutinen: tismalleen nuotiopaikkamme kohdalle oli noussut joukko korealaisia turisteja valokuvaamaan Shibamia. Kun heidän luokseen tullut paikallinen nuorukainen laukaisi pommivyönsä, ei aurinko ollut ehtinyt vielä laskea. Neljä turistia, jemeniläinen opas ja pommimies menettivät henkensä, kolme ihmistä loukkaantui. Ruuhkaa tuskin Shibamissa nähdään tulevaisuudessakaan.
Looking for inspiration for your next trip?
Read much more about Aasia on the KILROY travels website

